Minun mereni

Minun mereni ry:n hallitus on saanut uuden jäsenen. Nappu tuo mukanaan vahvan halun tehdä Itämeren ainutlaatuista luontoa tunnetuksi ja vahvistaa ihmisten yhteyttä mereen.

Toivon, että tutustut Minun mereni nettisivuihin ja otat somekanavat seurantaan. Toivon, että otat yhteyttä Itämereen ja luontoon liittyvissä asioissa. Kerro, että miten sinä voisit olla mukana auttamassa ja tukemassa yhdistyksen tavoitteita. Minun mereni on rannikkoseudun ympäristöhankkeiden toimeenpanija ja lapsia sekä nuoria innostavan merellisen ympäristökasvatuksen (www.innostuitameresta.fi) mahdollistaja. Haastamme Itämerityöhön erilaisia yhteisöjä ja houkuttelemme tarttumaan yhdessä toimeen – sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.

Yleishyödyllinen yhdistys toimii lahjoitusvaroin (rahankeräyslupa RA/2024/162), jokainen lahjoitus auttaa yhdistystä konkreettisessa Itämerityössä! Toivomme etenkin yrityksiä mukaan tukemaan toimintaamme pitkäjänteisesti.

Yhdistyksen tiedote

Minun mereni ry:n hallitukseen on valittu uusi jäsen, Niko Nappu. Nappu on koulutukseltaan biologi ja biologian sekä tietotekniikan aineenopettaja. Hän on 

toiminut myös sukelluskouluttajana, tutkimussukeltajana ja meribiologian alan asiantuntijayrityksessä.

”Lapsuudessa rakennettu suhde mereen on johdattanut minut tutkimaan Itämerta ja seikkailemaan pinnalla ja syvyyksissä. Hienointa on pysähtyä meren ääreen ja olla läsnä – toivottavasti myös sinä saat kokea Itämeren,” Nappu sanoo.

Napun monipuolinen kokemus merestä ja meribiologiasta tuo yhdistyksen toimintaan uutta asiantuntemusta ja näkökulmaa.

”Itämeri on minulle rakas. Hienointa on pysähtyä meren ääreen ja olla läsnä. Yhdistyksen hallituksessa pyrin siihen, että myös sinä saat kokea Itämeren.”

Napun lisäksi Minun mereni ry:n hallituksessa toimivat Ari Heinilä (pj.), Mikko SalminenKai MäkeläUffe TolletMarja Salokangas ja Max Alftan.

Tutustu lisää Minun mereni -hallitukseen!

Anna Itämeren ilon tarttua! Käytä tunnisteita #minumereni #mitthav #mysea


Kommentteja ja ajatuksia blogiteksteihin voit antaa FacebookissaInstagramissa. Voit myös laittaa sähköpostia tai soittaa. Yhteystiedot löytyvät täältä.