Ajattelin purkaa blogin muotoon joitakin viime viikon keskusteluiden ja tapaamisten pohjalta syntyneitä ajatuksia Itämerestä.
Minulla oli tiistaina mahdollisuus keskustella Itämerisuhteesta kuuden muun henkilön kanssa Viikin kirjastolla. Keskustelu on yleisöltä suljettu ja loistavaa dialogia käytiin luottamuksellisesti, joten puran alla muutamia keskustelun teemoihin liittyviä ajatuksia yleisellä tasolla.
Meillä kaikilla on jonkinlainen suhde Itämereen, toisilla se on vahvempi kuin toisilla. Oman suhteeni siemen kylvettiin onneksi jo lapsena, jolloin sain viettää aikaa merellä ja kokea sen monelta suunnalta. Itämeri ja muut vesistömme ovat huonossa hapessa ja uhkakuvat ovat suuret.
Pahin välitön uhka tulee mielestäni maalta (jos ei oteta huomioon globaaleja asioita, kuten ilmastonmuutosta). Ravinteiden, kiintoaineksen, hiilen ja humuksen lähde on suurelta osin hyvin laajalla alueella. Maalla ja metsissä. Ojat, purot ja norot kuljettavat enenevässä määrin ongelmia järvien kautta lopulta Itämereen. Tilanteeseen on päädytty suurelta osin siksi, että olemme päättäneet aikojen kuluessa (ja edelleen) ojittaa metsiämme. Ojia on valtava määrä ja Suomella taitaa olla kyseenalainen kunnia olla ojien määrässä pinta-alaa kohden maailman ykkönen. Valitettavasti Suomessa on myös kova into rankalle metsienkäsittelymenetelmälle, jonka nimi on avohakkuu. Noin kymmenen vuoden päästä suuri osa talousmetsistä tulee suomessa siihen ikään, että niiden kohtaloksi muodostuu ns. pääte- eli avohakkuu. Tämä tarkoittaa sitä, että maaperästä tulee vapautumaan valtavat määrät edellä mainittuja asioita ojien kuljetettavaksi – hyvin tiedämme, mihin se tulee johtamaan. Toivon Suomen vesistöjen ja Itämeren vuoksi, että näin ei tule tapahtumaan!
Olen myös erittäin surullinen vanhojen metsien kohtalosta, mutta se on toisen blogin aihe.
Metsissä kulkiessani ja merenrantakallioilla istuessani olen usein miettinyt, että en ole ainoa, joka on pohtinut pohdintoja viereisen vanhan männyn vieressä. Puut ovat nähneet paljon. Ne ovat todistaneet monen omituisen hiipparin istuskeluja ja maailman tapahtumia, kuin 400-vuotias valas konsanaan, joka katseli Napoleonin sotia jo varttuneessa iässään. Puiden lisäksi myös kalliot ovat olleet paikallaan, kun purjelaivat kuljettivat rahtia Itämeren aalloilla. Ehkäpä istahdin samalle silokalliolle, kuin perämies Jaatinen (kuviteltu hahmo) kesällä 1812 sytyttäessään piippunsa ja pohtiessaan: ”mjaa, sitä ollaan sitten kohta perillä uudessa Pääkaupungissa Helsingissä. Eipä väliä, lasti toimitetaan. Oli pääkaupunki tai ei.”
Lähde mukaani fiilistelemään rantakallioille. Voit liikkua 360-asteen maisemassa. Laita myös äänet päälle.
Torstaina kävin kuuntelemassa keskustakirjasto Oodissa sijaitsevassa Kino Reginassa luentoa, josta tiesin vain otsikon ”Audiovisuaalinen Itämeri”. Ilmeni, että kyseessä olikin Helsingin yliopiston elokuvan historiaa ja merta käsittelevän luentosarjan viimeinen luento. Yliopiston audiovisuaalisen kulttuurin professori Ilona Hongiston luento olikin satunnaiselle matkaajalle varsin mielekäs kokemus. Luento käsitteli, miten herkkä Itämeremme näyttäytyy ja on näyttäytynyt liikkuvassa kuvassa ja äänimaisemissa.
Parhaiten mieleeni jäi Maria Ångermanin kokeellinen lyhytelokuva ”Even a Dead Star Can Be a Lighthouse”, joka näytettiin kokonaisuudessaan. Elokuva pohti upoksissa elävien organismien selviytymismekanismeja niiden sopeutuessa muuttuviin ympäristöolosuhteisiin. Tarinasta jäi mieleeni toteamus, jossa tulevaisuuden muuttuneen Itämeren jäljelle jääneet pohjassa kiinni olevat organismit toteavat jotakuinkin seuraavasti: ”Ne, joilla oli raajat, lähtivät pois jo kauan sitten…”
Varsinaisesti menin Reginaan Ari Heinilän kutsumana katsomaan ”Minun Mereni” -elokuvaa. Minulla ei ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä elokuvasta. Tiesin sen olevan merkityksellinen tekijälleen, joka viettää suuren osan elämästään upean meremme pinnalla ja sen syvyyksissä. En paljasta elokuvasta paljoa, koska haluan, että menet katsomaan sen elokokuviin. Minun mereni elokuvassa seikkaillaan ja pohditaan meren katoavaisuutta positiivisella otteella. Elokuva on sinulle, joka haluat innostua Itämerestä.
Ei haittaa, vaikka Itämerisuhteesi on hatara. Sinun kannattaa kuitenkin vahvistaa sitä, jotta sen suojelusta tulee sinulle mielekkäämpää. Etsi sopiva toimintaympäristö, kenties jokin tapahtumapäivä. Pyydä kaveri mukaan. Toiminnan kautta saat kenties päämäärän ja vahvemman motiivin Itämeren suojelulle. Ja muista, sinä et ole yksin vastuussa Itämerestä tai muusta luonnosta – voit kuitenkin tehdä osasi. On se sitten suuri tai pieni.
Muista nauttia ja innostua. Pysähdy tai ole liikkeessä. Rannalla, pinnalla, jäällä tai syvyyksissä. Kuuntele, haista, maista, tunne.
Saat mielellään jakaa blogitekstejä. Muista myös seurata Facebookissa ja Instagramissa.