Näillä sanoilla alkaa Museoviraston tiedote syksyltä 2023, joka kertoo Meren arkeologiaa – seikkailuista tieteeksi -kirjan julkaisusta. Kirja kokoaa usean artikkelin voimin, upean kuvituksen kera, yhteen muistitiedon tieteenalan synnystä Suomessa.
Kirjan kustantajina olivat Museovirasto ja Antero ja Merja Parman säätiö (AMPS). En tule kirjoittamaan analyysiä itse kirjasta, siihen ei oma asiantuntemus riitä. Suosittelen kuitenkin kirjan ostamista, jos haluat kattavan selvityksen alan kehityksestä aina St. Nikolain löytämisestä 1948 tähän päivään asti.
Ajattelin kirjoittaa tämänkertaisen blogin merellisestä kulttuuriperinnöstä, sen tutkimisesta ja suojelusta. Ehkä vähän biologiastakin. Koska AMPS tukee alan tutkimusta ja toimin kyseisen säätiön hallituksessa, olen tätä kautta kosketuksissa asioihin. En ole kovin kummoinen meriarkeologian asiantuntija, mutta olen ollut mukana joissakin projekteissa sukeltavana biologina.
Meriarkeologia on Suomessa alkuvaiheistaan lähtien ollut monialaista viranomaisten, tutkijoiden ja harrastajien yhteistyötä. Suomen vesiin on uponnut aikojen saatossa tuhansia aluksia, joista vasta osa on löydetty ja löydetyistä hylyistä vain osaa on pystytty kattavammin tutkimaan. Meriarkeologia on ollut aikojen saatossa hylkyjen etsimistä (sukeltamalla ja arkistotietoja kaivellen), yksittäisten hylkyjen ja niiden esineistön tutkimista. 2000-luvun alusta uusi tutkijasukupolvi pääsi osaksi laajempia kansainvälisiä vedenalaisen kulttuuriperinnön tutkimushankkeita.
Vaikka tieteenala on äärimmäisen mielenkiintoinen ja tutkii meidän kaikkien yhteistä kulttuuriperintöämme, on se ollut aina aliresursoitu ala. Hylkyjen kokonaisvaltainen tutkiminen vaatii resursseja, aikaa, sitoutumista ja päättäväistä mieltä. Vapaaehtoisten harrastajien tekemä työ on ollut ja on edelleen äärimmäisen tärkeää. Suomessa ei ole kovin montaa, etenkään virassa olevaa meriarkeologia ja käsittääkseni alan pääaineopiskelijoiden määrä ei päätä huimaa. Alan harvat virat ja rahoituksen vähäisyys varmasti selittävät osaltaan alalle hakeutuvien ja siellä pysyvien pieniä määriä. Selvennykseksi todettakoon, että en tunne alan rahoituskuvioita kovin syvällisesti, mutta edellä mainittuja syitä alan (mahdollisia) haasteita voi pitää varsin todennäköisinä. Ensimmäinen alan apulaisprofessuuri Suomeen saatiin 2018, kun Kristina Ilves aloitti merellisen arkeologian tenure-track professorina Helsingin Yliopistossa.
Välillä tulee mietittyä, että miten ne ruotsalaiset aikoinaan lähtivät nostamaan, konservoimaan ja museoimaan Wasa-laivaa! Konservoinnin suunnattomasta määrästä ja vuosikymmeniä kestävistä kustannuksista oli varmasti jokin käsitys. Wasa-museo Tukholmassa on kyllä kovin vaikuttava.
Hylkyjä tutkiakseen ei tarvitse olla sukeltaja. Moni hylky on löydetty uutteraa arkistotyötä tekemällä. Jonkinlainen käsitys hylyn sijainnista on oltava ja tämä voi tulla arkistoja tutkimalla. Arkistotietojen perusteella voidaan kenties päätellä jonkin aluksen summittainen sijainti. Meri on kuitenkin laaja ja hylyn tarkan sijainnin määrittäminen voi olla suuren työn takana. Onneakin tarvitaan. Teknologia viistokaikuluotaimineen ja sukellusrobotteineen on avuksi. Viimein tarvitaan kuitenkin sukeltajia, jotta hylylle päästään. Pohjassa odottaa useimmiten epämääräinen kasa tukkeja ja lautoja; mitä vanhempi hylky on kyseessä ja mitä matalammasta se löytyy, sitä hajonneemmassa tilassa hylky usein on.
Uusien hylkyjen etsintä, paikallistaminen ja dokumentoiminen on usein harrastajien vastuulla. Useimmiten löydetty hylky jää tunnistamattomaksi. Sen ikää voidaan haarukoida esimerkiksi rakennepiirteiden tai puun ikäanalyysin (dendrokronologia) avulla. Mahdolliset arkistotiedot ja esinelöydöt voivat auttaa hylyn tarkemmassa määrittelyssä. Harrastajat toimivat tiiviissä yhteistyössä viranomaisten kanssa. Yli 100 vuotta vanhat hylyt ovat muinaismuistolain nojalla suojeltuja, eikä niihin sovi kajota ilman asianmukaisia lupia.
Suomen hylyistä tarkemmin kiinnostuneet voivat tutustua Museoviraston ylläpitämään muinaisjäännerekisteriin, Suomen meriarkeologisen seuran karttapohjaisiin tietokantoihin tai yksityishenkilöiden ylläpitämään hylyt.net -sivustoon. Tässä kohtaa kirjoittajan lienee syytä tuoda tietoon se tosiasia, että kaikki edellä mainitut rekisterit ovat tietenkin puutteellisia ja niitä täydennetään, kun uutta tietoa saadaan. Esimerkiksi monien aiemmin löydettyjen hylkyjen sijaintitiedoissa voi olla puutteita. Vapaaehtoiset harrastajat pyrkivät tarkentamaan niitä aikansa ja resurssiensa puitteissa.
Viimeisen noin kymmenen vuoden aikana hylkyjen tunnistaminen ja tutkimus on tehostunut fotogrammetria nimisen tekniikan ansiosta. Tämä tarkoittaa lyhyesti sanottuna kolmiulotteisen mallin rakentamista tietokoneella; syötteeksi annetaan valokuvia. Ennen fotogrammetriaa tarvittiin kymmeniä sukelluksia (usein huonossa näkyvyydessä), useita mittauksia ja lukuisia piirroksia, jotta saatiin jonkinlainen kokonaiskuva hylystä. Samaan päästään nykyään parhaimmillaan kuvaamalla hylkyä kenties vain yhden sukelluksen ajan. Lopputyö tehdään sisätiloissa tietokoneella. Tutustu 3D-malleihin MAS:n nettisivujen kautta. Alla esimerkkinä yksi seuran tekemistä lukuisista malleista.
Hylyissä on paljon elämää. Hylyt toimivat keinotekoisina riuttoina. Hylkyjen biologinen tutkimus on mielenkiintoinen lisä perinteiseen meriarkeologiseen tutkimukseen. Tätä on Suomessa tehty etenkin Vrouw Maria -hylyllä. Tämä toiminta on osoitus meriarkeologian tieteenalan luonteesta, jossa hyödynnetään ja voidaan hyödyntää useita eri tieteenaloja ja osaamisalueita.
Antero ja Merja Parman säätiön lyhyt esittely
Yleishyödyllisen säätiön tarkoituksena on ensisijaisesti edistää ja tukea Suomen rannikko- ja vesiympäristöjen
– säilymistä elinvoimaisina ja monimuotoisina sekä eläimistön ja ekosysteemien suojelua
– meribiologista, meriekologista ja meriarkeologista sekä hylkyihin ja merenkulkuun keskittyvää tutkimusta ja toimintaa sekä,
– muidenkin luontoalueiden ympäristö- ja ekosysteemien tutkimusta ja toimintaa, joka tähtää rannikko- ja vesialueiden elinkelpoisuuteen.
– Säätiön tarkoituksena voi toissijaisesti olla erityyppisten luonnonalueiden suojelu Suomessa.
– Voit tukea säätiön tekemää työtä tekemällä rahalahjoituksen tai tekemällä säätiölle testamentin.
– https://amps.fi