Levät ovat alkeellisia itiökasveja. Levä on periaatteessa eliö, jonka solun sisältä tavataan klorofylli-a:ta (klorofyllin avulla levä yhteyttää), mutta joka ei ole sammal, sanikkainen eikä siemenkasvi. Leviin kuuluu monia erilaisia ryhmiä, kuten planktonlevät, rihmalevät ja valtamerten suurikokoiset ruskolevät.
Levillä ei ole erillistä vartta ja lehtiä, kuten esimerkiksi siemenkasveilla. Levän yhteyttävästä osasta käytetään nimitystä sekovarsi. Sekovarsi voi koostua peräkkäisistä soluista muodostuvasta rihmasta (esim. ahdinpartalevä) tai se voi olla monikerroksinen (esim. rakkolevä). Levillä ei ole juuria.
Toukokuun rihmalevä on itseoikeutetusti lettiruskolevä (Pilayella littoralis). Tämän kunnian se saa sen vuoksi, että se on runsaimmillaan toukokuussa. Kylmään sopeutunut “Pilaijjella” aloittaa kasvunsa jo talvella. Toukokuussa se peittää parin metrin syvyydessä rakkolevävyöhykkeessä kivien pinnat tuuheana kerroksena. Vesien lämmetessä kasvu hiipuu ja lettiruskolevä alkaa kuolla. Kesällä meren pinnalla näkee isoja lauttoja pohjasta irronutta levää, joka ajautuu rantaan. Suuri osa tästä massasta on lettiruskolevää.
Opiksi ja iloksi
Kannattaa tarkkailla rantojen levätilanteen kehittymistä; tilanne muuttuu vuoden mittaan. Lajeja tulee ja lajeja menee. Alla erään rannan tilanne vuoden aikana kahden metrin syvyydessä. Voit lukea lisää Itämeren ekologiasta täällä ja eri lajeista täällä.
P.s. Rakkolevä (Fucus vesiculosus) on viralliselta nimeltää nykyään rakkohauru, mutta kirjoittaja pitää enemmän vanhasta rakkolevä nimestä.