Ensimmäinen vedenalaiseen maailmaan liittyvä tärkeä asia omassa elämässäni tapahtui lapsena, kun kummisetäni toi kapteeni Cousteaun nimeä kantaneen kirjan lahjaksi. Muistan missä istuin. Muistan miltä tuntui lukea Jacques Pickardin matkasta Mariaanien hautaan ja takaisin Trieste-nimisellä batyskafi-laitteella. Aloin pelkäämään jättiläissimpukoiden leukojen väliin jäämistä. Olikohan niitä Itämeressä?
Tämänkertainen blogiteksti on melko pitkä. Toivon kuitenkin, että viihdyt sen parissa loppuun saakka, koska lopussa on tärkeää asiaa!
Lapsuuden kesiin kuului paljon veneilyä ja saarissa oloa. Kuulin, että jättiläissimpukoita ei ole kotivesissä, mutta arastelin silti uimista rakkolevien seassa. Muistan erään kauniin kesäpäivän jollain kallioisella saarella, kenties Porkkalan edustalla. Saareen oli saapunut useita venekuntia, joista yksi kuului varsin kummalliselle porukalle. Olivat löytäneet kuulemma ankkurin ja ison sellaisen. Pienen pojan mielessä sukeltajat olivat tietenkin löytäneet jonkinlaisen Tintin meriseikkailuista tutun jättimäisen purjealuksen ankkurin. Minulle ei koskaan selvinnyt tuon ankkurin todellinen koko, eikä sukellusporukan nimi. Olin kuitenkin jo päättänyt, että isona minusta tulee sukeltaja.
Kului muutamia vuosia ja kesiä alettiin viettämään Nauvon mökillä. Sukelluskamoja ei ollut tullut hankittua, mutta merellä oltiin ja kalastamisesta tuli jonkinlainen elämäntapa. En tosin ihan aina olisi jaksanut lähteä niitä verkkoja kokemaan kolmatta kertaa päivässä. Faija jaksoi.
Yhtenä syksynä eräs Petri houkutteli kokeilemaan laitesukellusta Kauniaisten uimahalliin. On melko uskomatonta, miten tuo syksyinen lauantaiaamupäivä on syöpynyt muistiin. Muistan kaiken! Muistan lukuisten melko vähämerkityksisten yksityiskohtien lisäksi etenkin sen tunteen, minkä veden alla leijuminen ja hengittäminen aikaansaivat. Ilmoittauduttiin seuraavana päivänä yhdessä sukelluskurssille. Keväällä opiskeltiin teoriaa ja käytiin altaalla harjoittelemassa.
Joskus asioiden saavuttaminen vaatii hieman pitemmän matkan ja kenties kiertoteitä. Laitesukelluskurssi päättyi järjestävän yrityksen konkurssiin kesken avovesisukellusten, höh. Meni taas useita vuosia ja suoritin lukion ja asepalveluksen. Biologian opintojen aloittaminen toi mukanaan muuton Joensuuhun. Joissain ensimmäisistä opiskelijabileistä, erään nykyisen kansanedustajan talon pihamaalla, muistan sanoneeni yhdelle Janille aikovani meribiologiksi. Merihommiin halusi myös Kotkasta kotoisin oleva Jani. Minusta tuli meribiologi, Janista väitellyt myrkkytutkija Helsinkiin.
Mitä siis tapahtui bileiden ja nykyhetken välillä? Tiivistetysti voidaan sanoa, että oma Itämeri-suhteeni, jonka pohja luotiin lapsuuden ja nuoruuden kesinä syveni ja muodostui ammatilliseksi. Tykästyin leviin, tein tutkimusta sukeltamalla. Ohessa tuli koulutettua muutama uusi sukeltajakin. Parhaimpina vuosina sukellusten määrä hipoi viittäsataa, huh huh! Laitteilla sukeltaminen on viime vuosina jäänyt, mutta merelle tulee hakeuduttua aina kun mahdollista. Snorklaaminen on helppo tapa nauttia pinnanalaisesta elämästä edullisesti ja luonnonläheisesti.
Meillä oli Petrin kanssa pitkä tauko, jolloin emme nähneet. Onneksi tapasimme uudestaan noin kahdeksan vuotta sitten ja ehdimme muistella menneitä. Tulevia suunnitelmia emme pääse koskaan toteuttamaan, koska Petri menehtyi traagisesti muutama vuosi sitten. Muistan sinut ja mahtavat yhteiset kokemukset merellä, etenkin ensimmäinen avovesisukelluksemme Länsitoukilla (Länsi-Tonttu) elää muistoissa ikuisesti. Meillä ei aikuisiällä ollut yhteisiä kavereita, joten jos tunsit Petrin ja luet tämän tekstin, niin muistetaan Petriä lämmöllä!
Meribiologeilta kysytään aina Itämeren tilasta. Miten Itämeri voi? Mites ne sinilevät? Meren tilaa seurataan Suomessa hyvin. Onneksi meillä on merenhoidon seurantaohjelma ja Itämeren rantavaltioiden kesken sovitaan seurattavista asioista. Satunnainen meribiologi voi siis turvautua vastauksessaan kehoitukseen tutustua, netistä löytyvään Suomen ympäristökeskuksen Suomen meriympäristön tila –julkaisuun. Suoraan sanottuna monin tavoin tilanne on melko huono, ja tekemistä riittää vielä paljon, etenkin Itämeren valuma-alueella; Suomen osalta tämä kattaa lähes koko maan.
Ojitusten haitat tulisi saada kuriin! Suomella on kyseenalainen kunnia pitää hallussaan ojituksen maailmanennätystä. Jos kaikki Suomeen kaivetut ojametrit laitettaisiin jonoon, niin arvaatko kuinka pitkä jana siitä syntyisi? Jätän tämän selvittämisen sinulle ja annan vinkin, että maasta kuuhun on melko pitkä matka (noin 384 400 kilometriä), mutta jana taitaa olla reilusti pitempi. Selvitä ojitusten yhteispituus ja kauhistu.
Itämerellä on pohjassa ravinteita hurja määrä. Ne ovat aiempien vuosikymmenten perua ja aiheuttavat Itämerelle hapettomissa oloissa ns. sisäistä kuormitusta. Lisää ravinteita ja humusta mereen ei kaivata. Suuri huolenaihe tällä hetkellä on todellakin turhien ojien järkyttävän suuri määrä. Tähän seikkaan tulisi tarttua jykevästi. OJITETUT, TUOTTAMATTOMAT SUOT ON ENNALLISTETTAVA VIIPYMÄTTÄ! Jostain kumman syystä Suomessa venkoillaan ja väistellään vääjäämätöntä tosiasiaa – luontoa on ennallistettava laajoilla alueilla. Ennallistamalla voimme vaikuttaa järviemme ja meremme tulevaisuuteen. Tuskin haluamme tummenevia mökkijärviä ja rehevöitynyttä Itämerta. Ennallistamalla teemme hyvää itsellemme ja jälkipolville. Olemme pilanneet, tuhonneet, lianneet ja kurjistaneet omaa ja muiden eli ympäristöjä jo siihen pisteeseen, että vanhaan malliin jatkaminen ei ole enää vaihtoehto. Ilmastonmuutos ja luontokato eivät odota tai väistä.
Ilon aiheitakin on. Konkreettisia asioita Itämeren pelastamiseksi tehdään. Ihmiset ovat mielestäni myös aiempaa kiinnostuneempia omasta takapihastaan. Tästähän se kaikki lähtee. Mene rantaan, mene merelle, mene metsään ja mene suolle. Vahvista luontosuhdettasi, ole kiinnostunut, ole huolestunut, nauti luonnosta – vaadi toimia ja osallistu itse!
Myös tutkimusta tarvitaan, vaikka jokin aika sitten joku protestoi ja vetosi siihen, että Itämeri taitaa olla tutkituin lätäkkö maailmassa. Keksin kyllä helposti lonkalta muutamankin itseäni kiinnostavan asian, joista olisi kiva saada lisää tietoa. Protestoijan jatko-argumenttiin oli toisaalta kyllä helppo yhtyä: ”Eiköhän olisi aika panostaa konkreettisiin suojelutoimenpiteisiin tutkimuksen asemesta?”. Molempia varmasti tarvitaan. Kyllä Suomella ja suomalaisilla on vielä savottaa Itämeri-suhteensa kehittämisessä sekä esimerkiksi maatalouspäästöjen vähentämisessä ja pilatun luonnon palauttamisessa (ennallistaminen) kohti parempaa tilaa. Muistan kuulleeni jo aikanaan ala-asteella peltojen ja vesistöjen väliin sijoittuvista suojavyöhykkeistä, siitä on jo yli 30 vuotta aikaa, onko tilanteessa juurikan tapahtunut muutosta! Kannattaa tosiaan myös muistaa, että Itämeren valuma-alue Suomen osalta kattaa miltei koko maan. Me kaikki vaikutamme Itämeren tilaan ja meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa Itämeren positiiviseen tulevaisuuteen!
Työskentelin vajaat viisi vuotta metsien suojelemisen parissa, olin toiminnanjohtajana yleishyödyllisessä säätiössä, joka mahdollisti kaikille osallistumisen vanhojen metsien ja soiden suojeluun. Olen tuskallisen tietoinen luontomme surkeasta tilasta, mutta tiedän että ihmiset pystyvät tekemään upeita tekoja yhdessä. Tiedän mihin pystymme yhdessä. Tiedän mitä suon ennallistaminen on käytännössä ja tiedän, miten nopeasti luonto ottaa askeleita parempaan, kunhan sille vain luodaan siihen edellytykset.
Mutta, mutta, takaisin meren pariin. Vietin viikonlopun merellä saaressa. Kävin snorklaamassa ja ihailemassa maailman parhaita tyyppejä eli leviä. Nautin. Haluan nauttia merestä myös jatkossa. Aloitan tästä syystä hallitustyöskentelyn uskomattoman upeassa ja dynaamisessa porukassa Minun mereni ry:ssä (www.minunmereni.fi). Teemme yhdistyksessä töitä Itämeren parhaaksi ja tulemme tarjoamaan sinulle mahdollisuuksia olla osa Itämerta ja Itämeriaktiviteetteja. Tulen kertomaan sinulle tulevissa blogijutuissa lisää asioista, joita yhdistys tekee ja siitä, että miten juuri sinä voit olla mukana! Älä epäröi ottaa yhteyttä meriasioissa.
Toivon, että tutustut Minun mereni nettisivuihin ja otat somekanavat seurantaan. Toivon, että otat yhteyttä Itämereen ja luontoon liittyvissä asioissa. Kerro, että miten sinä voisit olla mukana auttamassa ja tukemassa yhdistyksen tavoitteita. Minun mereni on rannikkoseudun ympäristöhankkeiden toimeenpanija ja lapsia sekä nuoria innostavan merellisen ympäristökasvatuksen (www.innostuitameresta.fi) mahdollistaja. Haastamme Itämerityöhön erilaisia yhteisöjä ja houkuttelemme tarttumaan yhdessä toimeen – sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.
Yleishyödyllinen yhdistys toimii lahjoitusvaroin (rahankeräyslupa RA/2024/162), jokainen lahjoitus auttaa yhdistystä konkreettisessa Itämerityössä!
Anna Itämeren ilon tarttua!
Kommentteja ja ajatuksia blogiteksteihin voit antaa Facebookissa, Instagramissa. Voit myös laittaa sähköpostia tai soittaa. Yhteystiedot löytyvät täältä.