Plankton eli keijusto on nimitys vesipatsaassa vapaasti esiintyville eliöille. Planktoniin kuuluu niin eläimiä, kasveja kuin bakteerejakin. Kokonsa puolesta planktoneliöstö on kirjavaa; pienimmät sinilevät (siniviherbakteerit) ovat 0,2 mikrometrin luokkaa ja suurimmat planktoneliöt (korvameduusa) ovat useiden kymmenten senttimetrien kokoisia. Suurin osa planktonista on mikroskooppista. Holoplantoniin kuuluvien eliöiden koko elinkaari on planktinen, meroplanktisten lajien elinkaaresta vain osa (usein toukkavaihe) elää vapaana vedessä (esimerkiksi merirokon toukka).
Sinilevistä aina puhutaan paljon ja ne kiinnostavat ihmisiä. Sinilevät eivät ole nimestään huolimatta leviä vaan yhteyttäviä esitumallisia (bakteerit ja arkeonit). Bakterinkaltaiset sinilevät ovat tuottajia, jotka siis yhteyttävät tuottaen happea. jotkin sinilevät pystyvät sitomaan ilmakehän molekulaarista typpeä siihen erikoistuneiden solujensa (heterosyytit) avulla. Rihmoissa myös kestosoluja (akineetit). Itämeressä elää noin 80 sinilevälajia, joista osa muodostaa ajoittain massaesiintymiä pinnalle soluissa olevien kaasurakkuloiden turvin. Jotkin lajit sisältävät myrkkyjä (maksamyrkky nodulariini, hermomyrkyt mukrokystiinit ja saksitoksiinit).
Tyypillisiä “Planktonin veljesten” edustajia Itämeressä ovat mm.: panssarisiimaleviin kuuluva Dinophysis_norvegica, rantavyöhykkeen piilevä Melosira lineata, mikroskoopissa kolmiulotteisuutensa takia vaikeasti hahmotettava Staurastrum yhtymälevä, alkueläimiin kuuluva Ebria tripartita (joka on kuin muinainen dinosauruksen muna), erilaiset vesikirput (Kidusjalkaisiin kuuluva äyriäisten alalahko), jopa 0,5 mm kokoisiksi kasvavat rataseläimet (Rotatoria) ja erilaiset hankajalkaisäyriäiset (Copepoda). Voit tutustua näihin tarkemmin lajisivulla, jolta löytyy myös blogin otsikon niminen muistipeli (toimii parhaiten isolla näytöllä!).
Suurikokoisin planktonin edustaja on korvameduusan suvullisesti lisääntyvä meduusavaihe. Jos menet rannalle näihin aikoihin, niin voit ehkä jo nähdä niitä. Korvameduusan elinkierto on varsin kiehtova. Eläimen elinkierto vaihtelee suvullisen ja suvuttoman lisääntymisen välillä, yhdistäen vapaasti uivan meduusavaiheen ja pohjaan kiinnittyneen polyyppivaiheen. Jo aiemmin kesällä kallioon tai hylkyyn kiinnittynyt pieni polyyppi alkaa plupsautella (huom. ei tieteellinen termi) pienen pieniä, noin millimetrin halkaisijaltaan olevia pikkumeduusoita. Ne saavuttavat kasvaessaan sukukypsyyden ja täysikasvuiset koiraat ja naaraat laskevat sukurauhasensa, ja hedelmöitys tapahtuu vedessä tai naaraan suuliuskoissa. Hedelmöittynyt munasolu kehittyy planulatoukaksi, joka ui aikansa planktonissa, kunnes löytää kenties sopivan kovan pinnan, jolle kiinnittyä. Toukasta syntyy elinkierron suvuttomasti lisääntyvä polyyppivaihe. Polyyppi voi elää useita vuosia, kun taas meduusavaihe päättyy syksyllä kuolemaan. Olet ehkä nähnyt merenlahtien ja kallionkolojen sisään ajautuneita huonokuntoisia korvameduusoita. Se on niiden kohtalo, mutta luultavasti ne ovat onnistuneet lisääntymään ja näin ollen kierto jatkuu.
Ylää erilaisia planktonin asukkeja: Dinophysis_norvegica, Ebria tripartita ja Keratella quadrata. Alla pistelee menemään Copepoda-hankajalkainen. Kuvat: Niko Nappu.
Ulappa
Ulappa- eli pelagiaalialueella tarkoitetaan meren aluetta, joka ei ole lähellä pohjaa tai rantavyöhykettä. Ulapan eliöstö koostuu siksi vapaasti uivista tai keijuvista eliöistä eli kaloista ja mikroskooppisen pienestä planktonista. Plankton on perinteisesti jaettu bakteeri-, kasvi- ja eläinplanktoniin, mutta jaottelu ei ole aina ollut yksioikoista. Osa kasviplanktonista pystyy hankkimaan energiaa muullakin tavoin kuin vain yhteyttämällä ja toisaalta mm. eläinplanktoniin kuuluva ripsieläin Myrionecta rubra kykenee yhteyttämään nielulevältä omiin tarpeisiinsa valjastamansa viherhiukkasen avulla. Lue lisää ekologia-sivulta.