Kansalliskala – ahven

Ahven on maamme yleisin kalalaji ja nimetty myös Suomen kansalliskalaksi. Tämä kala on suomalaisen syytä osata tunnistaa. Mielenkiintoisesti kyrmyniskaista kansalliskalaamme ei löydy yhdenkään Suomen kunnan vaakunasta, lohia on senkin edestä.

Ahven viihtyy monenlaisissa vesissä aivan pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Kalan väritys vaihtelee on vihertävästä kellertävään. Kyljessä 6 -9 tummaa poikkijuovaa. Vatsa-, perä- ja pyrstöevä ovat punertavia. Selkäevät erilliset. Pituus 10 – 30 cm. Ahvenen väritys vaihtelee vesistön mukaan ja tummemmissa humuspitoisissa vesistöissä myös ahven on usein tumma.

Ahvenen kutu alkaa olla eteläisessä Suomessa ohi. Lämpimässä järvessä se alkaa toukokuun alkupuolella, merellä ja pohjoisempana hieman myöhemmin. Ahven kutee mataliin rantavesiin, hyytelömäistä kutua löydät kiinnittyneenä rannan vesikasveihin.

Meriahvenet kasvavat järvikaloja suuremmiksi. Pienten ahvenen poikasten ravinto koostuu pääasiassa pienestä planktonista, mutta kasvettuaan se siirtyy käyttämään ravintonaan monipuolisesti tarjolla olevaa kattausta (pohjaeliöstö, hyönteiset ja pienemmät kalat). Isot ahvenet ovat petoja.

Kuha ja kiiski ovat hieman saman näköinen kaloja, ne kuuluvatkin samaan heimoon ahvenen kanssa. Kokeile osaatko sijoittaa kalat osat raahaamalla paikoilleen alla olevalle Kuhalle.