Itämeren oudot kalat
Yleisimmät kalat ovat tuttuja useimmille meistä, ainakin niminä. Harvalla Itä-Suomessa tai Lapissa asuvalla on kuitenkaan ollut mahdollisuutta tehdä suoraa tuttavuutta esimerkiksi vaskikalan kanssa.
Yleisimmät kalat ovat tuttuja useimmille meistä, ainakin niminä. Harvalla Itä-Suomessa tai Lapissa asuvalla on kuitenkaan ollut mahdollisuutta tehdä suoraa tuttavuutta esimerkiksi vaskikalan kanssa.
En ota kantaa, että onko tämä kirjoitus esimerkki huonosta, oikeasta vai peräti loistavasta pedagogiikasta. Päätä itse, meillä oli kuitenkin hauskaa!
Tämä juttu kertoo, että mitä tekemistä Kekkosella oli Saariston ekologia -kurssin kanssa. Kyseinen kurssi oli Helsingin yliopiston kenttäkurssi, joka järjestettiin vuosittain kandivaiheen opiskelijoille Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla.
Olin viime viikolla lasten kanssa neljän yön riippumattoretkellä Hankoniemellä. Vesi oli kirkasta ja melko viileää. Sinilevästä ei ollut vielä tietoa. Tutkimme matalia vesiä.
Rihmalevä- ja rakkolevävyöhykkeessä on alkanut monin paikoin kasvaa myös leveäpartalevä, jolla on vaikeahko tieteellinen nimi Dictyosiphon foeniculaceus.
Ahven on maamme yleisin kalalaji ja nimetty myös Suomen kansalliskalaksi. Tämä kala on suomalaisen syytä osata tunnistaa.
Itämeri tarjoaa oivalliset puitteet vanhoille haaksirikkoutuneille puisille aluksille säilyä jopa vuosisatojen ajan.
Lupaan, että seuraava blogikirjoitus on pidempi. 😀 Voit tarkastella kuvaa vetämällä kuvan keskellä olevaa ripaa vasemmalle tai oikealle. Kommentteja ja ajatuksia blogiteksteihin voit antaa Facebookissa, Instagramissa. Voit myös laittaa sähköpostia tai soittaa. Yhteystiedot löytyvät täältä.
Levät ovat alkeellisia itiökasveja. Levä on periaatteessa eliö, jonka solun sisältä tavataan klorofylli-a:ta (klorofyllin avulla levä yhteyttää), mutta joka ei ole sammal, sanikkainen eikä siemenkasvi. Leviin kuuluu monia erilaisia ryhmiä, kuten planktonlevät, rihmalevät ja valtamerten suurikokoiset ruskolevät. Levillä ei ole erillistä vartta ja lehtiä, kuten esimerkiksi siemenkasveilla. Levän yhteyttävästä osasta …