Yksi mielenkiintoisimmista järvistä Suomessa on Puula (Puulavesi). Sen on Etelä-Savon piilotettu helmi. Puula on laaja ja sokkeloinen järvi ja omiaan esimerkiksi melojille, joille riittää tutkittavaa reissu toisensa jälkeen.
Puula on Suomen 13. suurin järvi pinta-alaltaan ja yksi syvimmistä. Puulan veden kirkkaus, saarien ja niemien luoma rikkonaisuus ja erämaisuus luovat Puulalle erikoisen tunnelman. Mielestäni Puulalla yhdistyy jotenkin Saimaan maisemat ja meren saaristo.
Puula laski aiemmin Päijänteeseen, mutta 1854 avattu Kissakosken kanava muutti tilanteen; kanavalla laskettiin Puulan vedenpintaa ja käännettiin sen lasku Kymijoen vesistöön kulkemaan Päijänteen sijaan Mäntyharjun reitin kautta. Veden pinta laski Puulassa metrikaupalla ja paljasti useita raukkeja, joista kenties kuuluisin on Alttarikivi. Suomessa raukkeja löytyy Puulan ja sen naapurijärven Suonteen lisäksi ainoastaan Kotkan edustalta ja Ahvenanmaalta.
Suuri osa järvestä on luontaisesti niukkaravinteinen; Puulan pääaltaiden Simpiänselän ja Karttuunselän vesi on luonnostaan kirkasta ja vähäravinteista (vähähumuksinen pintavesityyppi). Osissa Puulaa on humusvaikutusta; Lihvanselkä- Kaiskonselkä sekä Siikavesi kuuluvat humusjärvien pintavesityyppiin.
Puulalta on pitkiä havaintosarjoja veden fysikaalisista ominaisuuksista sekä kalakannoista. Mittaukset kertovat sekä ihmistoiminnasta, että yleisemmistä globaaleista ilmiöistä.
- Laajempana globaalina ilmiönä on tunnistettu järvien ruskettuminen (brownification).
- kiinteät ja liuenneet aineet. Tärkein on humus.
- maankäyttö (metsätalous, turvetuotanto, maatalous, ojitukset), luonnonhuuhtouma.
- Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät syksyiset vesisateet huuhtovat yhä pidempään sulana pysyvien maiden humusta järviin.
- Ilmastonmuutoksella tulee luultavasti olemaan vaikutusta jääpeitteen kestoon, joka puolestaan voi vaikuttaa suuresti veden kiertoon ja tätä kautta eliöyhteisöjen rakenteeseen. Muutokset voivat olla suuria kaikilla isoilla ja syvillä järvillä.
Puulalle pitää taas päästä. Olen seikkaillut siellä useaan otteeseen Marko Röhrin kanssa, pidimmepä myös yhdessä puheen Puulan luonnosta joitakin vuosia sitten Puula-Forumissa Kangasniemellä. Marko on kunnostautunut keski-Puulalla ennallistamalla omistamaansa metsää ja suojelemalla sen yksityisenä luonnonsuojelualueena. En taida unohtaa sitä kertaa, kun talkoilla kuskasimme talviaikaan ennallistettavalta alueelta pois kuusenrankoja nivusiin asti upottavassa lumessa. Lopputuloksesta tuli hyvä!
Karttaa katselemalla voisi saada käsityksen, että Puulan metsien luonnonsuojeluasiat olisivat kunnossa. Ei ole, suojeluun pitäisi saada lisää metsiä. Rantojensuojeluohjelmalla on kyllä suojeltu laajoja ranta-alueita, mutta tällä suojelulla ei ole vaikutusta saaren sisäosiin, joita voi melko huoleti hakata. Kannustan perustamaan yksityisiä suojelualueita Markon tavoin. Toinen seikka, joka huolettaa erityisesti on turvetuotantoalueilta valuva humus. Sitä tulee Puulaan etenkin Kyyjärven suunnalta idästä ja Puulan luoteispuolelta. Turvekentät ja ojitus, niitä on kiittäminen. Ennallistamiselle ja ojien tukkimiselle olisi tilausta.
Puula on tunnettu erinomaisena lohikalavesistönä, jossa taimenet kasvavat nopeasti runsaslukuisen muikkukannan ansiosta. Puulan villi järvitaimenpopulaatio on uhanalainen, joten se ei kestä voimakasta kalastusta. Ihminen yrittää pitää taimen- ja lohikantoja hengissä istutuksin. Paljon riippuu kutenkin muikusta, jonka kanta voi vaihdella suuresti.
Pidetään Puulan puolta ja muistetaan vanha viisaus:
”Kadotetun palauttaminen on erittäin hankalaa, jollei mahdotonta!”