Tämä juttu kertoo, että mitä tekemistä Kekkosella oli Saariston ekologia -kurssin kanssa. Kyseinen kurssi oli Helsingin yliopiston kenttäkurssi, joka järjestettiin vuosittain kandivaiheen opiskelijoille Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla. Opetin kurssilla useiden vuosien ajan litoraaliekologian (rantavyöhyke) osuutta. Kurssi lienee sittemmin ajettu alas kustannussyistä.
Saariston ekologia -kurssi oli kenttäkurssi. Kenttäkurssit ja kentällä tapahtuva opetus on sitä biologian opetuksen ja oppimisen syvää ydintä, josta ollaan (jouduttu) luopumaan. Opettajan johdolla tapahtuva opetus kentällä on kuulemma liian kallista. Saariston ekologia -kurssi oli pakollinen biologian ja maantiedon opettajille ja niitä harvoja kursseja, joissa opiskelija sai oikeasti konkreettisen kosketuksen tulevaisuudessa opettamaansa aihepiiriin.
Kurssilla käytettiin ryhmien rotaatiota; viiden–kahdeksan opiskelijan ryhmät tutustuivat päivän kerrallaan aina eri opettajan johdolla aiheisiin, joita olivat: kalat, rantakasvillisuus, litoraali, pohjaeläimet ja plankton. Kuudentena päivänä ryhmät valmistelivat esityksen omasta aihealueestaan kurssin viimeiselle päivälle.
Vuosi toisensa jälkeen Saariston ekologia -kurssi on ollut biologian opiskelijoiden ensimmäisen vuoden suosikkikurssi. Lue yliopiston tekemä juttu vuoden 2017 kurssin meiningistä täältä.
Mielestäni tällaisten kurssien suurinta antia on kentällä olijoiden tutustuminen toisiinsa ja elämyksissä marinoituminen. Tvärminnen viikkojen aikana opiskelijoille tarjoiltiin myös monenmoista hiljaista tietoa, esimerkiksi vaikka Tvärminnen metahistoriasta. Tämä on kuitenkin oman bloginsa arvoinen juttu. Tällä kertaa puhutaan Kekkosesta.
Tarinaa Kekkosesta tulee kuitenkin pohjustaa hieman. Kurssin opettajat olivat jo vuosia salaa toivoneet jonkinlaista kurssiperinnettä syntyväksi. Me opettajat halusimme kuitenkin, että perinne syntyisi opiskelijalähtöisesti. Emme halunneet vaikuttaa liikaa tradition syntyyn, heittelimme kenties aina välillä tarjoiluehdotuksia pöydälle.
Aseman saunan edustalla on saari (Porsgrundet), joka tunnettiin yleisesti Kongon saarena, koska eräs Kongo (nimimerkki) oli kerran uinut saarelle ja vallannut sen. Saaristoon mennessämme ohitimme väistämättä aina Kongon saaren. Valitsin itse aina käyttööni hieman hitaammin kulkevan, mutta runsasta varustemäärää ajatellen sopivan veneen. Koska vene oli hidas, oli aikaa pohjustaa tulevaa päivää opiskelijoiden kanssa, ja kertoa tarinoita. Esimerkiksi vanhoista hylyistä ja niiden elämästä tai siitä, kuinka viereisestä tuli valtaamisen myötä Kongon saari.
Itse nimimerkki Kongo oli jo muissa hommissa ja maisemissa, eikä ollut enää puolustamassa saartaan. Kävipä sitten erään kesän eräänä saunailtana sitten sillä tavalla, että erään kurssilaisen (nimimerkillä Kekkonen) nähtiin löylyhuoneen höyryisen ikkunan lävitse lähtevän uintireissulle saarta kohti. Saareen on noin 130 metrin matka saunan laiturilta. Saunojat jatkoivat saunomista ja uimari uimistaan. Päivä saaristossa oli ollut hyvä ja saunominen maittoi.
Kului ehkä puoli tuntia ja saunojat olivat itsekin jo ehtineet käydä välillä jäähdyttelemässä ja uimassa. Kukaan ei ollut sen koommin kiinnittänyt muutenkin hiljaisen Kekkosen läsnäoloon tai -olemattomuuteen, kunnes lauteilta kuului hiljainen, mutta vakaa toteamus: ”valtasin saaren”. Oliko Kekkonen vallannut saaren? Hyväksytäänkö valtaus? Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu? Valtaamiseen liittyvää etiikkaa oli ruodittu jo useampana kesänä ja myös tällä kurssilla jo useamman päivän ajan – kenellä, koska ja miten jo vallatun saaren saa vallata omiin nimiinsä? Koska Kekkosen ilmoitus otettiin tyynesti ja hyväksyvästi vastaan, oli todettava, että Kekkonen oli vallannut Kongon.
Tiedossani ei ole, että oliko naisten saunavuorolla pohdittu saaren valtaamista. Jos olikin, niin Kekkonen saaren valtasi. Saari tunnettiin nyt Kekkosen saarena. No, jos ollaan tarkkoja, niin nimi Kekkonen vakiintui vasta seuraavana kesänä. Saari vallattiin kurssin viimeisinä päivinä ja sille soviteltiin erilaisia nimiä, kuten Kekkonen grundet ja xxxskär (nimimerkki Kekkosen etunimen mukaan). Vasta seuraavana kesänä saarta alettiin kutsua Kekkoseksi, kun avoimen yliopiston kurssin luokanopettajista koostunut kurssiryhmä keksi tarinan, jossa Kekkonen valtasi Kongon.
Tradition synty
Kurssiperinteen syntymiseen kului useita vuosia ja ilmeisesti ilmoille heitetyt ideat ja hiljainen tieto asemalla tapahtuneista jutuista olivat hautuneet opiskelijoiden keskuudessa, kunnes eräänä kesänä alkoi tapahtua. Luultavasti myös edellisenä kesänä tapahtunut saaren valtaaminen vaikutti siihen, että kurssilaisten keskuudessa virisi ajatus toiminnallisesta tapahtumasta kurssin toiseksi viimeiselle illalle.
Tässä vaiheessa konsultoitiin myös kurssin opettajia ja tuloksena oli pedagogisesti mielekäs leikkimielinen, mutta kilpailuhenkinen kisa Kekkosen kierros. Kierroksen ydinajatuksena oli joukkueittain kiertää saari ja osoittaa kisaa seuraavalle tuomaristolle meriselityksellä kierroksen jälkeen havainnot ja niiden liittyminen (edes löyhästi) kurssilla opittuun. Kilpailussa sai pisteitä asiantuntemuksesta, tyylistä ja kekseliäisyydestä. Kekkosen kierroksen säännöt on kirjoitettu pergamentille, jota en tähän hätään löydä arkistoista, mutta kierroksen perussääntö oli seuraava:
”Tuo saari tulee kiertää myötäpäivään siten, että tehdään havaintoja tai niitä kerätään kurssilla opetetuilla tavoilla. Joukkueessa tulee olla vähintään kaksi henkilöä. Vähintään yhden kilpailijan ja märkäpuvun tulee olla koko kierroksen ajan vedessä. Joukkueet antavat kilpailun jälkeen meriselityksen tapahtumista. Kilpailua seuraa kurssin opettajista koostuva tuomaristo, joka antaa kokonaisarvion suorituksista. Arvioon vaikuttavat kurssilla opitun osoittaminen, tyyli ja kekseliäisyys eli osatun soveltaminen. Myös kierrosajalla on merkitystä [avoimeksi jää, että mitä merkitystä].”
Voitte uskoa, että tuomaristo pääsi vuosien aikana todistamaan mitä erilaisimpia suorituksia. Mieleeni on jäänyt esimerkiksi erään joukkueen suoritus, jossa kierroksen aikana tarkkailtiin lintuja (kolmijalan varassa vedestä ja maalta), otettiin pohjaeläinnäytteitä erilaisilla noutimilla, tehtiin havaintoja kaloista, suoritettiin perusteellinen saaren kasvillisuus ja jäkäläkartoitus neliömetrin koealalta ja lopuksi koettiin koekalastusverkko, joka oli asetettu pyytämään kierroksen alussa yms. Tämä suoritus oli kyseisen Kekkosen kierroksen voittaja, joskin tuomaristo muistaa kisan olleen hyvin tiukka. Tämän kilpailun jälkeen tuomaristo joutui tekemään sääntöihin muutoksen, jossa kiellettiin kalaverkon käyttö näytteenottomenetelmänä. Kiivastahtisessa kisassa nähtiin usein niin vauhdikasta menoa ja tunteen paloa, että nähtiin parhaimmaksi rajoittaa tiettyjen näytteenottomenetelmien käyttöä, halusimmehan kaikkien opiskelijoiden olevan mukana viimeisen kurssipäivän loppuseminaarissa.
Saariston ekologia -kurssia kehitettiin pitkäjänteisesti vuosien ajan ja oman opetusaikani puitteissa kurssille kehittyi sisäsyntyisesti upea perinne. Olin muistaakseni viimeisen kerran kurssilla opettamassa 2019 tai 2020. Kurssin opettajamäärää vähennettiin ja lopulta kurssia alettiin järjestää vain joka toinen vuosi. Kurssilla oli mahtavaa olla ja opettaa. Ilmeisesti Saariston ekologia on nyt tauolla. Tämä on sääli, koska kurssi oli monelle biologian opiskelijalle, erityisesti opettajaksi opiskelevalle ainoita varsinaisia pakollisia kenttäkursseja. No, eipä niitä valinnaisia kurssejakaan taida juuri enää olla.
Vuonna 2017 pohdimme erään hankkeen puitteissa kenttäopetuksen merkitystä ja mahdollisuuksia seuraavasti (abstrakti julkaisusta):
” Kenttäkurssit ovat keskeinen osa biologian ja lähitieteiden opetusta yliopistoissa. Luonnossa tapahtuva opetus kehittää sekä ymmärrystä tieteenalan teoreettisista perusteista että ammatillisia käytännön taitoja. Kenttäkursseilla omat havainnot muodostuvat oppimisen perustaksi muiden oppimistapojen rinnalla. Vaikka kenttäopetuksen tarpeellisuudesta ollaan yksimielisiä, kenttäkursseja uhkaavat yliopistojen rahoituksen väheneminen ja tutkimusasemaverkoston karsiminen. Tässä kirjoituksessa pohdimme, kuinka uhkista huolimatta kenttäopetuksen määrää, laatua ja kustannustehokkuutta voidaan lisätä yliopistojen ja niiden tutkimusasemien välisellä yhteistyöllä.”
Oliko ennen paremmin. Oli.
Editoitu 16.07.2026, klo 14:00: lisätty kaksi kuvaa Kekkosen kierrokselta.